maanantai 7. joulukuuta 2009

Sai bai dee, hymyilevä Laos!

Hoi An oli iloinen yllätys kauniina vanhana kaupunkina, jossa on kyllä paljon turistivirtaa, mutta paikassa tuntui säilyneen oma kulttuuri siitä huolimatta. Kaupunki on kaunis etenkin iltaisin, kun ravintoloiden edessä ja kaupoissa syttyy värikkäät lamput ja meressä on palavia paperilyhtyjä.

Vaatturit on Hoi Anin spesialiteetti, ja niinpähän päätin (jossain hetken mielijohteessa) teetättää itelleni iltapuvun paikassa, josta joku oli nettiin tyytyväisenä kirjoittanut. Vasta tilauksen jälkeen löydettiin lisää infoa, että kyseisen vaatturiliikkeen ('Chic') omistaja mr. Bu onkin aikamoinen persoona. Kuulemma on alkanut uhkailla ja käynyt hotellin pihalla stalkkaamassa ja riehumassa, jos joku ei ole ollut työn jälkeen tyytyväinen. Mun tilauksen kohdalla kaikki meni kyllä täysin sulavasti, joka voinee johtua siitä, että mr. Bu on keskittyneempi miehiin ja miesten asuihin. Räätälilläkäynti oli itse asiassa ihan mieletöntä luksusta: Valittiin yhdessä räätälin kanssa malli ja kankaat, ja yhden sovituksen sekä korjauksen jälkeen mekko oli mieleinen. Toisaalta en siinä vaiheessa alkanut liian pikkutarkasti syynätä, koska oltiin joka tapauksessa lähdössä Hoi Anista, eikä mitään olisi joka tapauksessa ehtinyt enää tehdä. Myös hiukan kuumottava mr. Bu tuijotteli vieressä ja kyseli ”Happy, happy???”, joten tyytyväinen olin. Ollikin olisi kuulemma saanut kädenkäänteessä uudet tiukat housut ilmeisesti ihan mr. Bun räätälöimänä.

Ja Ollista:

Hoi Anista oliski saanu vaikka mitä teetätettyä tennareista villakangastakkiin, mut tyydyin ostamaan jotain tuliaisia, valokuvia ja sandaalit. Kaupunki oli täynnä kyllä kaiken maailman muitaki kojuja ja oishan siellä saanu hyvin rahansa tuhlattua, mikäli olis rinkassa paremmin tilaa. Oltiin kaikki kolme yötä vähän hienommassa hotellissa, mistä saatiin hyvä aamiainen ja aamu-uinnit yösijan lisäks. Perjantai aamuna heräsin jo ennen kukkoja vaille kuus kuvaamaan auringon nousua, muttei siitä mitään tullu ku heti aamusta ripeksi jo hiukan vettä ja koko päivänhän se tais sataa. Niinku teki oikeestaan jokaisena päivänä ainaki osittain. Kävelin sit paikalliselle torille seuraamaan sen heräämistä ja aikamoinen vilinä siinä heti valosan tultua oliki. Kalat ja kasvikset lenteli ilmassa ja raha liikku kädestä toiseen.

Sateen takia ja muutenkin otettiin sitten aika löysästi joka päivä. Herättiin kyllä ajoissa mut lorvittiin pitkälle päivään hyvän aamupalan jälkeen, hyrrättiin kaupunkia ristiin rastiin ja kyseltiin lampunvarjostimien ja päiväpeittojen hintoja, soviteltiin juhlapukua ja käytiin tieteki syömässä ravintolassa ja vaihettiin toiseen jälkiruoille. No mut onhan loma. Kaupunki oli kyllä tarkkaan nähty siinä muutamassa päivässä ja kun joulu on jo ovella, samoin kuin kotiin paluu niin päätettiin jatkaa matkaa jo lauantaina. Syötiin (pakko vielä mainita kolmannen kerran) heti seittämältä reipas aamiainen ja lähdettiin tinkimään bussilippuja takas Danangiin, mistä oltiin katottu mahdollisia jatkoyhteyksiä eteenpäin. Rahastaja olikin aika vänkyrä eikä millään suostunu 10 000 dongiin, mitä nähtiin paikallistenkin maksavan kyydistä. Puolen matkan jälkeen tonnit alko kelpaamaan.

Yritettiin löytää netistä jo edellisenä päivänä bussin aikatauluja Danangista rajan tuntumaan Kon Tumiin ja koetin myös muutaman kymmentä kertaa soittaa Danangin bussiasemalle niitä kysellen, muttei siitä mitään tullut. Tiedettiin, että ainakin yks bussi lähtee 07.30, mutta tultiin asemalle vasta yheksän jälkeen. Asemalla oli vastassa taas monta monituista kyydin tarjoajaa ja aika pikasesti löydettiin oikea minibussi Kon Tumiin. Tunti siinä pakattiin taas kivitonttuja ja skoottereita takakonttiin, meidän rinkat sidottiin katolle ja takapenkillä oli yllättäen tungosta. Kuski oli perinteinen viiksivallu kaahaaja ja rahastaja joutu seisomaan yli puolet matkasta, kun istumaan ei kertakaikkiaan mahtunu. Viimenen tunti oli lepposampaa matkustusta, kun ei meidän lisäks ollu muita kuin yks matkustaja. Bussikin jätti aivan majapaikan ovelle.

Thinh Quy Hotel oli taas aika erikoinen koettelemus. Meillä oli tiedossa, että hotelli järjestää bussikuljetusta Kon Tumista rajan yli Laosiin, mutta hotellin vastaanottotädillä ei siitä kyllä ollu hajuakaan. Hotellin seinällä oli kyllä selkeet kyltit kyydistä, mutta yks neljästä paikan työntekijästä osas vain sanoa, että ”maanantai, kaheksan tuntia”. Päätettiin jäädä ainakin yhdeks yöks ja selvittää sunnuntaina lisää kyydistä. Huoneessa ei ilmastointilaite tahtonu toimia ja työntekijät huus toisilleen täyttä päätä. Ihmeissäni koetin rauhotella ja näytin peukku pystyssä, että kaikki OK ! Illalla vielä joku ties kertoa, että aamulla lähtee kyyti. Hotellin henkilökunnan raivarit, epämääräisyys ja ristiriitanen info sai aika epämääräsen olon myös itelle eikä puhelut Vietnam-Laos kyytiä tarjoaville bussifirmoille paljoa rauhoittaneet. Joka toinen numero ei ollu käytössä ja joka toisessa oli kyllä palveluaintoa, mutta vietnamiks.

Suomen itsenäisyyspäivän aamuna hotellin edessä lojui tyhjäkännillä laosilainen bussi, jota lastattiin täyttä höyryä kalalla sekä muilla ravintola-aineksilla. Ilmeisesti kyseessä oli tavallinen roudauskyyti Vietnamista Laosiin, mutta kun oltiin edellisenä iltana mesottu sen verran niiden kyytien kanssa, niin näkivät ehkä parhaaksi lähettää meidät heti ensimmäisellä mahdollisella kyydillä ulos maasta. Auttelin lastauksessa viimesten laatikoiden kanssa ja noin yhdeksän aikoihin päästiin matkaan kohti Bo Y:tä. Bo Y on eteläisin, rauhallisin ja uusin rajan ylitys piste ja vaikka opaskirjat väitti, ettei sen läpi turistit pääse vielä liikkumaan, niin netistä onneks löyty muutamia siinä onnistuneita. Eikä meilläkään mitään ongelmia ilmentyny, hyvin vaivattomasti suju. Valtion vaihdoksen näki kyllä välittömästi niin teissä kuin myös ihmisissä. Laosissa on toistaseks ollu kyllä iloisimmat tullivirkailijiat mitä oon nähny. Ja niin on kyllä kaikki ihmiset hyvin iloisia.

Mitäs tässä muuta, parta senkun rehottaa ja hiukset harottaa.

Ja Soila vielä:

Niin, Laos on kyllä rakkautta ensisilmäyksellä. Yritän tässä taistella uusien kielien (ja koukeroisten kirjainten) kiintiötä vastaan ja saada vielä jotakin laon alkeita haltuun. Ainakin tervehdys sujuu kumarruksineen ja osaan jo melkein sanoa, ”olen kasvissyöjä”. Eilen näin ensimmäisen oranssikaapuisen lapsimunkin ja tänään ehkä nähdään heitä lisää, jos ottavat vastaan läheiseen buddha-temppeliin. Varmaan etsiskellään vuokrapyörät ja matkaillaan vähän lähimaastossa. Täällä Laosissa on niin kaunista ja ainakin tässä Attapeussa on rauhallinen ja ystävällinen tunnelma. Köyhässä Laosissa haluaisi kovasti tehdä jotain, mistä olisi apua. Toivottavasti löydetään esimerkiksi Paksessa siihen tilaisuus.

Mutta mikäs meillä täällä: Aurinko porottaa ja nämä valkoiset possut senkun käristyy!


Pojat menee


Soila vaatturilla


href="http://1.bp.blogspot.com/_mhaLdXybl94/Sx9-P04sDNI/AAAAAAAACMI/G87DNNex4ZA/s1600-h/IMGP0623.JPG">
Lamppukaupat



Kalastajamuori



Laatikoita, monitori, moottoripyora ja olli



Attapeun mukulat

3 kommenttia:

  1. Moi!
    kuulostaa edelleen tai jälleen hienolta!
    Soikku: onko sulla mukana joku fraasisanakirja, jota kirjasto kaipailee? No, niin tai näin, palauttanet, kun palaat!
    Täällä yhä pimenee ja edelleen talvea odotellaan ja siinä sivussa joulua valmistellaan (ainakin jollain tasolla)...
    Mukavia oloja!
    Heli

    VastaaPoista
  2. No moikka possut. Täällä eilen perinteiset kättelytuijotukset telkkarin edessä, eikä vieläkään kovin tuttuja kättelyjonossa Tarjan kutsuilla. Mettään pääsee vielä hyvin kävelemään, tein epäperinteisen itsenäisyyspäivälenkin miihkun kanssa mustan tammen luontopoluilla ja oli kaunista ja rauhallista. Opin viime viikolla tanssimaan polkkaa. Sellaista täällä Suomessa, aika tavallista.
    Teillä kuulostaa elo edelleen ihmeelliseltä seikkailulta. Voikaa oikein hyvin.
    Kaisa-äiti

    VastaaPoista
  3. kiitos kivoista kirjoituksista ja kuvista! mukava lepohetki kuulumistenne parissa töiden ja rempan välissä :) leppoisaa matkan jatkoa!
    -kaisa

    VastaaPoista