keskiviikko 23. joulukuuta 2009

JOULUILOA!

Ja hyvää joulua vaan sinnekki. Viimesiä rahoja laskeskellaan ja pitää varata taksi lentokentälle huomisaamuksi. Viimeiset päivät on jatkettu löhöillen ja eilen päästiin Bangkokiin. Varattiin netistä etukäteen majapaikka Shanti Lodge, joka oli tietojen perusteella luksushotelli aiempiin verraten, mutta ei tää nyt loppujen lopuks paljoa edellisiä hienompi ole. Hiukan kuitenki.

Paksesta lähdettiin bussilla rajan yli Thaimaan puolelle Ubon Ratchantariin (tai joku vastaava), missä vietettiin odotteleva päivä. Yöjuna Bangkokiin sujui jo melko rutiinilla. Eilen tehtiin ja tänään vielä tehdään viime hetken ostoksia ja tänään sit tosiaan mennään ehkä leffaan ja ravintolaan joulun kunniaksi. Ajatukset on vähän pakostaki lumessa ja saunassa. Pian nähdään!


Jouludinot

torstai 17. joulukuuta 2009

Rauhaisasti virtaa Mekong

Parannuttu on ja antibioottikuuri lopuillaan. Joka päivä on tietenki ollu tuhottoman kuuma. Eilenki lähes varmaan 35 astetta ja kuuma. Hiki virtaa, mutta hiljalleen tähän ilmaan on tottumassa. Hyvin on syötyki.

Lad Losta jatkettiin yhden ylimääräisen lepopäivän jälkeen Etelä-Laosin suurimpaan kaupunkiin Pakseen paikallisbussilla. Bussiasema oli melkein 10 km päässä keskustasta niin loppumatkalle bongattiin mukava tuk-tuk kyyti. Täällä noita jokia virtaa melkein jokaisen kaupungin kupeessa ja Paksen kohdalla se taitaa osittain olla Se Don, mut jossain välissä muuttuu taas Mekongiks. Vaan joka tapauksessa siitä joen kupeesta löydettiin OK majatalo, johon käytiin yöksi. Paksea sen kummemmin koluamatta jatkettiin jo seuraavana päivänä aivan eteläisen Laosin nurkkaukseen, jossa Mekong levenee ja sen virtauksen varrelle on muodostunut 4000 saarta. Muutama saarista on turistisoitunu jo jokseenkin ja lähdetietojen perusteella pyrittiin löytämään rauhallisempi kolkka.

Matka saarille sujui rauhallisesti paikallisbussilla sáwngthàewilla, joka on käytännössä lava-auto, jonka lavalle on rakennettu penkit ja katos. Toisella puolella lavaa paikalliset ja toisella meitä falangeja rivi. Auto vaihdettiin kalastajakylässä veneeseen ja pyydettiin kipparia heittämään meidät suoraan eteläiselle Don Detille, missä bungalowien keskellä juoksee villihanhia ja muita villieläimiä, eikä naapureista ole tietoakaan. Osuttiin tietenkin saarille sesonkiaikaan ja Don Detin eteläkärki oli myös jokseenkin täynnä. Ensimmäisen täyden majatalon saksalainen omistajahäiskä kuitenkin soitti ystävälleen muutaman bungalowin päähän ja sieltä löytyikin tyhjiä loosseja. Saatiin sievä, vähän räjähtänyt siirtolapuutarhamökki ja parvekkeelle kaks riippumattoa, joista toinen romahti kyllä muutamaan otteeseen mun painosta.

Soila sanoo lisää...

Don Detillä saaren reunustaa kiersi erilaiset majatalot Mekongin puolella ja sisäosissa paikallisasutus. Laosissa on yleisesti ollut hyvin ystävällinen vastaanotto kaikkialla ja paikalliset jaksavat ihastella vieraita ja esimerkiksi sitä, että mulla on sarong (jonka päälleasentaminen onkin eräänlainen vaikeastihallittava taiteenlaji). Don Detillä turisteihin ollaan kuitenkin majapaikkojen pitäjiä lukuunottamatta vähemmän ihastuneita (jota ei voi ihmetellä seurattuaan muutamiakin possuilijoita), mutta hymyt ja tervehdykset tuntuvat pehmittävän monien ennakkoluuloja.

Yhtenä päivänä otettiin taas pyörät ja poljettiin naapurisaarelle etsimään Aasian suurinta vesiputousta. Päivä olikin hämmentävä seikkailu, kun eksyttiin ties mille yrttiviljelmille (Ollipa taisi jopa olla vähän peloissaan)... Mutta paahtavassa auringossa monien kivisten ja kuoppaisten teiden päässä olikin pulahduspaikka ja lopulta vesiputouskin.

Don Detillä päivät sujui hyvin rauhaisesti, lähinnä syömistä, loikoilua riippukeinuissa ja naapurimökkien kahden matkaajan välille syntyneen romanssin vakoilua... Ehkä kuitenkin hiukan tylsää, vaikka rentoa tietysti. Niinpä sitten päätettiin lähteä jo vähän aiemmin Champasaciin, joka on hiljaisempi kylänen ja vähemmän valmistautunut palloileviin possuihin.

Siirtyminen sujui yllättävän helposti ja ehkä halvemmallakin, kun otettiin tällä kertaa molemmat rennompi asenne ja todettiin kaikille ylihintaisten kyytien tarjoajille, että meillä ei ole kiire minnekään ja matkustetaan mieluusti paikallisbussilla. Hinnat tipahti nopeasti puoleen, mutta matkattiin silti tylsästi täyteenahdetulla turistipakulla. Joka tapauksessa päästiin oikein hyvin perille. Täällä nyt ihmetellään tätä pikkukaupungin hiljaisuutta. Tänään pyörittiin tuolla ympyrää, ostin äidille joululahjan ja päätettiin teettää tuliainen. Viideltä nähdään, mitä tuli tilattua.

Ajatukset alkaa jo vähitellen pyöriä koti- ja lentomatkan ympärillä. Tuntemukset vaihtelee ilon ja pakokauhun välillä. Kuulemma siellä on lunta, se tuntuu yllättävän hyvältä aatoksena ja kaikkien rakkaiden näkeminen myös. Lääkäriin pääsemistäkin täällä kummasti alkaa odottaa. Kotia ennen pitää kuitenkin vielä uskaltaa mennä lentokoneeseen ja tietysti Suomessa palata töihin ja muuta ällöttävää. Suunniltelmissa ennen Suomea on vielä paluu Pakseen ja junamatka Bangkokiin.


Sáwngthàew


Naapurit


Soila



Mekong



Rantamaja



Champsakin munkit


_Olli ja Soila

perjantai 11. joulukuuta 2009

Mua vaivaa täysikuu!

Eilen illalla alko mulla vatsa vääntelemään ja yö meniki sitten sitä tyhjennellessä molemmista päistä. Eilen aamulla kun istuttiin aamupalalla lähikuppilassa ja haastateltiin paikan omistajalta hänen 3kk vauvansa vointia, omistaja totes että: ”Muuten on ollu tosi helppoo vauvan kanssa, mut nyt vähän hankalampi vaihe kun on täysikuu!” No maassa maan tavalla ja varmaan tää munki pahoinvointi johtuu täydestä kuusta. Jos ei, niin olis edes tavallinen turistiripuli eikä mitään vakavampaa. Onneks löyty kevään Afrikanreissulta jääneet antibiootit juuri tähän hätään ja piakkoin pitäis olla parempi !

Tarkotus oli jo tänään aamulla jatkaa kohti Paksea, mutta tää vointi yllätti huonosti ja päätimmä jäädä vielä ainakin yöks tänne Tat Lohon mikä onki nimensä mukaisesti vesiputouksia täynnä koko kylä. Kaks ensimmäistä putousta on tässä ihan kilometrin säteellä ja hiukan pienempiä, tosin hyvin runsasvetisiä. Kolmas on jossain 10 km päässä ja kuulema paljonki korkeempi, mut jonkun Kiinalaisten padon takia aika kuiva. Ekana päivänä metsästettiin kuumeisesti hyvää uintipaikkaa ja illan tullen sellanen löytyki toisen vesiputouksen kupeesta, tosin väärältä puolelta Se Don-jokea. Seuraavana päivänä lähdettiin aamupalan jälkeen kävellen toisen puolen rantaa putoukselle ja muutaman mutkan jälkeen löydettiin perille. Uintipaikkana täydellinen laguuni, kuin elokuvista. Vahvempivirtainen putous muutaman kymmenen metrin päässä ja muutama sivuhaara teki vesiputouksen suoraan myös laguuniimme. Siinä meniki rauhassa pari päivää uiden ja löhöillen.

Eilen käytiin löhöilyjen jälkeen vielä norsuajelulla tuossa lähiviidakossa. Vaikka se kuulostaa eläinrääkkäykseltä niin se on kaikin puolin hyvä harrastus. Kaiken maailman koneet ovat syrjäyttäneet norsut työelämästä ja sen jälkeen niitä on salametsästetty lihan ja hampaiden takia. Nykyään on hyvä saada norsuille käyttöä turismin myötä ja norsutki saa liikuntaa. Ajelu oli muutenki varsin mukava kokemus. Nähtiin huippuja maisemia ja perinteinen viidakonkylä, tosin sen norsun kuljettaja oli jokseenkin tympee häiskä.

Soila sanoo..

Niin, täällä Tad Lossa on nyt sitten löhöilty jo jokunen päivä. Tänään lähdin etsiskelemään toria, joka nähtiin tullessa tienhaarassa, noin kolmen kilsan päässä majapaikasta. Oikaisin joenrantaa pitkin ja päädyin keskelle temppeliä ja munkkien päivätoimia. Yksi munkki sieltä tulikin heti innokkaasti kyselemään puhunko laosia, englantia tai ranskaa. Juteltiin hetken aikaa niitä näitä ja lähdin sitten jatkamaan torille päin. Paluumatkalla menin jälleen temppelialueen poikki ja kävin viemässä almuina mandariineja. Munkkipoika kiitteli kovasti ja näytti paikkoja ja kertoili luostarielämästä. Poika kertoi jääneensä kymmenenvuotiaana orvoksi; ilmeisesti hänen isä oli mennyt uusiin naimisiin ja pojalle oli pitänyt löytää toinen koti. Luostarissa hänellä on kuitenkin ”uusi äiti”, kuten hän noin kahdeksankymppisen munkkimummon esitteli. Kun olin lähdössä, hän vielä kutsui kanssaan joko kolmelta päivällä tai seitsemältä aamulla rukoilemaan temppeliin. Aikas ihana!

Täällä Laosissa oon oikeestaan matkan ensimmäisen kerran potenu kulttuurishokkia. Riipii vaan tämä köyhyyden määrä ja se, ettei osaa olla hyödyksi, yrittää vaan minimoida oman matkailunsa haittoja... Vapaaehtoistöiden mahdollisuuksia yritettiin eilen etsiskellä, mutta seuraava määränpää Pakse ei vaikuta sen suhteen kovin lupaavalta. Yritin munkiltakin kysellä, mutta kielimuuri tuntui tulevan vastaan. Lapset täällä satunnaisesti kyselevät kuulakärkikyniä tai karkkia, tänään joku pyysi huulirasvaa. Ja sitten vaan kaikkialla kirjoitetaan, ettei avustuksia kannata antaa lapsille vaan vanhemmille, jotteivat lapsoset jätä menemättä kouluun ja ala kerjätä päivisin kaduilla....

Joka tapauksessa Laos on vienyt sydämen mennessään, ihmiset, kulttuuri, luonto, ruoka jne. Tänne tuun vielä takaisin!


Auringonlaskun pojat



Takaa-ajo



Laguuni



Meikkikset ja Laguuni



Tarzan ja Pekka pienena



Norsuylitys



_Soila ja Olli

maanantai 7. joulukuuta 2009

Sai bai dee, hymyilevä Laos!

Hoi An oli iloinen yllätys kauniina vanhana kaupunkina, jossa on kyllä paljon turistivirtaa, mutta paikassa tuntui säilyneen oma kulttuuri siitä huolimatta. Kaupunki on kaunis etenkin iltaisin, kun ravintoloiden edessä ja kaupoissa syttyy värikkäät lamput ja meressä on palavia paperilyhtyjä.

Vaatturit on Hoi Anin spesialiteetti, ja niinpähän päätin (jossain hetken mielijohteessa) teetättää itelleni iltapuvun paikassa, josta joku oli nettiin tyytyväisenä kirjoittanut. Vasta tilauksen jälkeen löydettiin lisää infoa, että kyseisen vaatturiliikkeen ('Chic') omistaja mr. Bu onkin aikamoinen persoona. Kuulemma on alkanut uhkailla ja käynyt hotellin pihalla stalkkaamassa ja riehumassa, jos joku ei ole ollut työn jälkeen tyytyväinen. Mun tilauksen kohdalla kaikki meni kyllä täysin sulavasti, joka voinee johtua siitä, että mr. Bu on keskittyneempi miehiin ja miesten asuihin. Räätälilläkäynti oli itse asiassa ihan mieletöntä luksusta: Valittiin yhdessä räätälin kanssa malli ja kankaat, ja yhden sovituksen sekä korjauksen jälkeen mekko oli mieleinen. Toisaalta en siinä vaiheessa alkanut liian pikkutarkasti syynätä, koska oltiin joka tapauksessa lähdössä Hoi Anista, eikä mitään olisi joka tapauksessa ehtinyt enää tehdä. Myös hiukan kuumottava mr. Bu tuijotteli vieressä ja kyseli ”Happy, happy???”, joten tyytyväinen olin. Ollikin olisi kuulemma saanut kädenkäänteessä uudet tiukat housut ilmeisesti ihan mr. Bun räätälöimänä.

Ja Ollista:

Hoi Anista oliski saanu vaikka mitä teetätettyä tennareista villakangastakkiin, mut tyydyin ostamaan jotain tuliaisia, valokuvia ja sandaalit. Kaupunki oli täynnä kyllä kaiken maailman muitaki kojuja ja oishan siellä saanu hyvin rahansa tuhlattua, mikäli olis rinkassa paremmin tilaa. Oltiin kaikki kolme yötä vähän hienommassa hotellissa, mistä saatiin hyvä aamiainen ja aamu-uinnit yösijan lisäks. Perjantai aamuna heräsin jo ennen kukkoja vaille kuus kuvaamaan auringon nousua, muttei siitä mitään tullu ku heti aamusta ripeksi jo hiukan vettä ja koko päivänhän se tais sataa. Niinku teki oikeestaan jokaisena päivänä ainaki osittain. Kävelin sit paikalliselle torille seuraamaan sen heräämistä ja aikamoinen vilinä siinä heti valosan tultua oliki. Kalat ja kasvikset lenteli ilmassa ja raha liikku kädestä toiseen.

Sateen takia ja muutenkin otettiin sitten aika löysästi joka päivä. Herättiin kyllä ajoissa mut lorvittiin pitkälle päivään hyvän aamupalan jälkeen, hyrrättiin kaupunkia ristiin rastiin ja kyseltiin lampunvarjostimien ja päiväpeittojen hintoja, soviteltiin juhlapukua ja käytiin tieteki syömässä ravintolassa ja vaihettiin toiseen jälkiruoille. No mut onhan loma. Kaupunki oli kyllä tarkkaan nähty siinä muutamassa päivässä ja kun joulu on jo ovella, samoin kuin kotiin paluu niin päätettiin jatkaa matkaa jo lauantaina. Syötiin (pakko vielä mainita kolmannen kerran) heti seittämältä reipas aamiainen ja lähdettiin tinkimään bussilippuja takas Danangiin, mistä oltiin katottu mahdollisia jatkoyhteyksiä eteenpäin. Rahastaja olikin aika vänkyrä eikä millään suostunu 10 000 dongiin, mitä nähtiin paikallistenkin maksavan kyydistä. Puolen matkan jälkeen tonnit alko kelpaamaan.

Yritettiin löytää netistä jo edellisenä päivänä bussin aikatauluja Danangista rajan tuntumaan Kon Tumiin ja koetin myös muutaman kymmentä kertaa soittaa Danangin bussiasemalle niitä kysellen, muttei siitä mitään tullut. Tiedettiin, että ainakin yks bussi lähtee 07.30, mutta tultiin asemalle vasta yheksän jälkeen. Asemalla oli vastassa taas monta monituista kyydin tarjoajaa ja aika pikasesti löydettiin oikea minibussi Kon Tumiin. Tunti siinä pakattiin taas kivitonttuja ja skoottereita takakonttiin, meidän rinkat sidottiin katolle ja takapenkillä oli yllättäen tungosta. Kuski oli perinteinen viiksivallu kaahaaja ja rahastaja joutu seisomaan yli puolet matkasta, kun istumaan ei kertakaikkiaan mahtunu. Viimenen tunti oli lepposampaa matkustusta, kun ei meidän lisäks ollu muita kuin yks matkustaja. Bussikin jätti aivan majapaikan ovelle.

Thinh Quy Hotel oli taas aika erikoinen koettelemus. Meillä oli tiedossa, että hotelli järjestää bussikuljetusta Kon Tumista rajan yli Laosiin, mutta hotellin vastaanottotädillä ei siitä kyllä ollu hajuakaan. Hotellin seinällä oli kyllä selkeet kyltit kyydistä, mutta yks neljästä paikan työntekijästä osas vain sanoa, että ”maanantai, kaheksan tuntia”. Päätettiin jäädä ainakin yhdeks yöks ja selvittää sunnuntaina lisää kyydistä. Huoneessa ei ilmastointilaite tahtonu toimia ja työntekijät huus toisilleen täyttä päätä. Ihmeissäni koetin rauhotella ja näytin peukku pystyssä, että kaikki OK ! Illalla vielä joku ties kertoa, että aamulla lähtee kyyti. Hotellin henkilökunnan raivarit, epämääräisyys ja ristiriitanen info sai aika epämääräsen olon myös itelle eikä puhelut Vietnam-Laos kyytiä tarjoaville bussifirmoille paljoa rauhoittaneet. Joka toinen numero ei ollu käytössä ja joka toisessa oli kyllä palveluaintoa, mutta vietnamiks.

Suomen itsenäisyyspäivän aamuna hotellin edessä lojui tyhjäkännillä laosilainen bussi, jota lastattiin täyttä höyryä kalalla sekä muilla ravintola-aineksilla. Ilmeisesti kyseessä oli tavallinen roudauskyyti Vietnamista Laosiin, mutta kun oltiin edellisenä iltana mesottu sen verran niiden kyytien kanssa, niin näkivät ehkä parhaaksi lähettää meidät heti ensimmäisellä mahdollisella kyydillä ulos maasta. Auttelin lastauksessa viimesten laatikoiden kanssa ja noin yhdeksän aikoihin päästiin matkaan kohti Bo Y:tä. Bo Y on eteläisin, rauhallisin ja uusin rajan ylitys piste ja vaikka opaskirjat väitti, ettei sen läpi turistit pääse vielä liikkumaan, niin netistä onneks löyty muutamia siinä onnistuneita. Eikä meilläkään mitään ongelmia ilmentyny, hyvin vaivattomasti suju. Valtion vaihdoksen näki kyllä välittömästi niin teissä kuin myös ihmisissä. Laosissa on toistaseks ollu kyllä iloisimmat tullivirkailijiat mitä oon nähny. Ja niin on kyllä kaikki ihmiset hyvin iloisia.

Mitäs tässä muuta, parta senkun rehottaa ja hiukset harottaa.

Ja Soila vielä:

Niin, Laos on kyllä rakkautta ensisilmäyksellä. Yritän tässä taistella uusien kielien (ja koukeroisten kirjainten) kiintiötä vastaan ja saada vielä jotakin laon alkeita haltuun. Ainakin tervehdys sujuu kumarruksineen ja osaan jo melkein sanoa, ”olen kasvissyöjä”. Eilen näin ensimmäisen oranssikaapuisen lapsimunkin ja tänään ehkä nähdään heitä lisää, jos ottavat vastaan läheiseen buddha-temppeliin. Varmaan etsiskellään vuokrapyörät ja matkaillaan vähän lähimaastossa. Täällä Laosissa on niin kaunista ja ainakin tässä Attapeussa on rauhallinen ja ystävällinen tunnelma. Köyhässä Laosissa haluaisi kovasti tehdä jotain, mistä olisi apua. Toivottavasti löydetään esimerkiksi Paksessa siihen tilaisuus.

Mutta mikäs meillä täällä: Aurinko porottaa ja nämä valkoiset possut senkun käristyy!


Pojat menee


Soila vaatturilla


href="http://1.bp.blogspot.com/_mhaLdXybl94/Sx9-P04sDNI/AAAAAAAACMI/G87DNNex4ZA/s1600-h/IMGP0623.JPG">
Lamppukaupat



Kalastajamuori



Laatikoita, monitori, moottoripyora ja olli



Attapeun mukulat

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Hyvää ensimmäistä adventtia

Hiljainen turistielo Cat Ba:lla oli sittenkin hiukan oletettua meluisampaa. Kylä oli varsin mukava, kunhan pakeni turistikadun varrelta hiukan syvemmälle viidakkoon. Lauantai meni oikeastaan aika vikkelästi ohi. Olin koko aamupäivän tosi äkänen kunnes otin muutaman tunnin unet ja oliki yhtäkkiä jo ilta sekä illallinen. Hintataso on vieläki mukavan alhainen. Cat Ba:lla yövyttiin melko ok hotellissa 4€ yö ja samaan hintaan syö kaks henkee ravintolassa koko rallin juomista jälkkäriin.

1. Adventtina saatiin kuulla, että hotelli menee remontiin maanantaina ja meidän pitäis vaihtaa asuinsijaa, joten päätettiin samalla sit poistua paikalta ja ostettiin kyyti takas Hanoihin jo maanantaille. Iltapäivä meni sit taas pyöräillessä, ja kyllä pyöräiltiin! Ajettiin auringon paahtaessa ensin rantaviivaa 20km ja otettiin toinen tie saaren ja viidakon läpi takas kohti kylää, vähän suorempaa tietä ehkä 15km. Pariin otteeseen pysähdyttiin eväille ja muuten ihailtiin maisemia melkein 5 tuntia. Kaikkialla mainostetulla Halong Bayllä ei kuitenkaan lähdetty enää pyörimään. Tulomatkalla Hanoihin kuultiin, että joku laivareissu olis ollu hintansa väärti. No ompa ainakin jotain, minkä takia palata vielä Vietnamiin.

Maanantai ja tiistai meni Hanoin vanhassa kaupungissa väistellen mopoja. Jalkakäytävät oli täynnä pysäköityjä skoottereita ja muita menopelejä, joten piti tien viertä pyrkiä eteenpäin. Jokaisen kulman takaa ja jokaiselta pieneltä ahtaalta kujalta tuli aina tuhat uutta mopoilijaa töötti pohjassa ja valot vilkkuen. Kun Suomalaisessa liikenteessä pitää jokaisen autoilijan ite havaita muut liikenteessä olijat, niin taas täällä jokaisen pitää tehdä muille selväks, että on ite liikenteessä. Mahtavaa tööttäilyä ja valojen välkettä. Sit käytiin jopa vankilamuseossaki.

Jokaisessa paikassa tuntuu olevan aina oma villitys mistä saa kieltäytyä jatkuvasti. Xingpingissä oli bambulauttakyyti, Hanoissa lippikset ja t-paidat, Cat Ba:lla oli mopot ja nyt Hoi Anissa vaatteiden teetättäminen.

Soila jatkelee...

Se on vielä Catbasta sanottava, että vaikka asumuksen läheinen alue oli pienoinen pettymys, tehtiin onneksi aiemmin mainittu päivän pyöräilytournee. Halong Bayn saaristo on kovin kaunista ja kyllä kunkin alueen perinteistä kulttuuria on mahdollista nähdä, kun jaksaa hiukan heivata laiskistunutta ahteriaan kauemmaksi valmiiksi katetuilta turistialueilta...

Ylipäänsä tänne Vietnamiin tullessa ei oikein tiedetty, minne mennä tai mitä tehdä, suunnitelmissa oli kierrellä vaan pohjoisen ja keskialuuen tienoilla. Hanoi olikin oikein mukava yllätys. Kaupunki on erikoinen yhdistelmä kiirettä ja rauhaa. Vanhassa kaupungissa kadut on nimetty sen mukaan, mitä niillä ennen myytiin. Meidän yömaja sijaitsi Tuuletinkadulla, joka on nykyään jonkinsortin jumalointikatu: Buddha-patsaita ja kaikkea alttarimatskua maan ja taivaan väliltä. Jokaisessa kodissa, kaupassa ja ravintolassa on alttari ja siinä uhrataan erikoisiakin asioita. Tupakkaa ja suitsukkeita tarjotaan tietysti, mutta sen lisäksi uhrataan usein vähintään laatikollinen spritea, pahahkoja suklaakeksejä, feikkirahaa (jota poltetaan palvontamenon aikana) ja vaikkapa mitä. Jokainen katu, jossa siis yhä on lähinnä yhden artikkelin kaupustelua (lelukatu, kenkäkatu, ameebakatu jne.) on tupaten täynnä liikennettä ja on täysi ihme, ettei nähty kuin yksi (pieni) kolari. Sitten taas siirtyessä ihan Vanhan kaupungin vierustalla olevalle järvelle ihmiset vaan meditoi ja aika tuntuu pysähtyneeltä.

Valittiin seuraavaan siirtymiseen Catballe vienyt hyväksihavaittu bussiyhtiö (Hoang Long) ja hyvin se toimi taas, sitten kun päästiin liikkeelle. Kyllä nämä aikataulut vaan suomalaista jaksaa hämmästyttää: Lähtö oli papereiden mukaan kello 19.00, mutta tuohon aikaan meille osoiteltiin joko tienvierustaa tai odotushuonetta. Puolisentoista tuntia myöhemmin päästiin matkaan makuubussissa, jota voi kyllä suositella matkapahoinvoivalle. Täyteenbuukatussa bussissa meillä oli lattiatason makuupaikat, mun paikka oli mulle täydellinen, Olli joutui vähän kippurassa nukkumaan, mut muuten matka sujui oikein mukavasti. Bussikuskikin tööttäili ja teki hyvin pelottavia ohituksia lähinnä päiväsaikaan. Viereisellä paikalla oleva poika puhui kolmisen sanaa englantia (joista morning=food) ja hän tulkkasi hienosti pienen kirjastosta lainatun south-east asian sanakirjan avulla kaiken tarvittavan. Opittiin matkalla vähän vietnamia ja saatiin enemmän käsitystä vietnamilaisista ihmisistä. Matka sujui suhteellisen joutuisasti, vaikka pysähdyksiä oli jossain vaiheessa ihmeen usein. Yhdelläkin pysähdyksellä kuski kävi ostamassa jotain tuliaisia. Aamulla ja aamupäivällä naapuri ilmoitti 'morning' ja pysähdyttiin aamupalalle (lihakeitto jäi syömättä) ja lounaalle. Lounas oli mukava ”seisova pöytä”, jossa tuotiin erilaisia kupposia, joista sai itselleen annostella. Ruuan jälkeen Olli viittilöitiin viereiseen pöytään ryypyille ja bussissa sama seurue syötti mulle jotakin erikoista halvantapasta jälkiruokaa. Joku siinä matkan aikana vähän laattaili vuoristotiellä, mutta sen jälkeen upouttui taas lueskelemaan lehteä... Perillä Danangissa oltiin tasan kolme tuntia myöhässä.

Danang vaikutti äkkiseltään hiukan ankealta paikalta ja lähdettiin sitten heti paikallisbussilla Hoi Ania kohti. Aikamoisen tinkaamisen jälkeen hypättiin kyytiin, ja paikallisbussimatkailu sai taas uusia ulottuvuuksia. Erittäin huonokuntoisetkin vanhukset joutuivat juoksemaan ja hyppäämään liikkuvaan bussiin ja useimmilla oli mukanaan vielä jotakin kantamuksia tai pyörä. Yksi työntekijä kaahasi bussia, yksi yritti niistää ihmisiltä rahaa mahdollisimman paljon ja yksi roikkui liikkuvan bussin ovensuussa ja heitti sisään matkustajat. Säännöllisin välein joku yritti ulos bussista maksamatta, mutta tämä pysäytettiin kovin ottein.

Asetuttiin tänne Hoi Aniin hotelliin, joka oli halvimmasta päästä, mutta silti aikamoisen hulppea. Onhan täällä sentään oma kylppäri kylpyammeella, buffettiaamiainen ja uima-allaskin tuossa keskellä hotellia.. Katotaan kauanko täällä viihdytään, kauniilta tämä kaupunki ainakin näyttää, tänään vaan tulee vettä kaatamalla. Täältä sitten suunnataan vähitellen kohti Kontumia ja Laosin rajaa.

_Soila ja Olli

Aina vain kuvia !


Cat Ba kauneimmillaan



Pappa ja meri



Pyöräretkellä



Hà Nôi



Hedelmäkauppias



Mietiskelijä



Linja-autossa on myös karaoke