Oi ihana Xingping

Kuten hostelli netissä mainostikin, Xingping on oikea kohde, kun kaupungin häly alkaa tökkiä. Xingping on noin 1700 vuotta vanha Etelä-Kiinan Porvoo. Paikkaan saapuilee päivittäin (etenkin ulkoilukelin salliessa) massoittain kiinalaisia eläkeläisiä bussilla tai paatilla. Eläkeläiset parveilevat alkuiltapäivään asti Xingpingin kapeilla ja vanhoilla kaduilla. Kylä on kuitenkin jotenkin niin lämminhenkinen ja aito, ettei edes turistilaumat tai bambulautta- ja Yangshuo-matkaa tyrkyttävät kauppiaat saaneet meitä hermostumaan. Kylässä näkee koko ajan paikallisia ihmisiä, jotka tekevät omia askareitaan kaikista matkailijoista huolimatta. Lähes jokaisessa kadunkulmassa pelataan jotain. Raoillaan olevien ovien takana istuu usein noin viisi miestä läiskimässä korttia tai pelaamassa jotain vaikealta näyttävää peliä. Yhtenä päivänä eksyin ja tajusin kävelleeni ympyrää, vasta kun huomasin toisen kerran pakettiauton, johon oli sulloutunut viitisentoista isoa miestä jonkin pelin äärelle. Xingpingissä jännittävää on myös pikkuruiset kaupat ja kahvilat, joista suurin osa sulkee jo ennen seitsemää ja muuttuu omistajaperheen olohuoneeksi.

Hostelli, johon tultiin asumaan oli täysin hotellinveroinen täydellisine näkymineen Xingpingin vuorille ja Li-joelle. Aika idyllistä meininkiä: Aamuisin heräiltiin kukonlauluun ja todettiin, että jokaisella kukolla on vähän oma laulu (ykskin veti sitä Ennio Morriconen länkkärimelodiaa). Olli sai heti saapumispäivän jälkeen uuden kuumetaudin. Otettiin sitten iisisti ja käytiin vähän tutustumassa kylään. Etenkin maaseudulla perheiden työnjako vaikuttaa olevan sellainen, että vanhemmat hoitavat tilaa ja isovanhemmat vahtivat lapsia. Xingpingissäkin tavallinen näky oli mummo käppäilemässä pitkin kylää alle parivuotias lapsukainen selässään. Meitä molemmat, mummo ja lapsi, tervehti usein iloisesti.

Ollin kuume helpotti yllättävän äkkiä ja nautittiin sitten esille tulleesta auringosta. Koska alue on tunnettu uskomattoman hienoista vuoristaan, lähdettiin toipilaspäivänä selvittämään Yangshuohon kiipeilymahdollisuuksia ja etsimään Ollille uusia kiipeilykenkiä.

Ja olli jatkaa:

No eihän niitä kenkiä sitte löytyny ! Mut kyseltiin siinä sivussa kiipeilymahdollisuuksia alueelle ja varattiin tiistaille puolen päivän reissu. Yangshuohon oli löytäny muutama muukin turisti niinku netistä luettiin ja palattiin pikimmiten kotiin Xingpingiin parturoimaan mun päätä. Sunnuntai kului rauhallisesti lähikukkulalle kavutessa. Illalla käytiin varmasti jossain syömässä ja odotettiin jo maanantai aamun markkinoita. Markkinoilta löydettiin hyvää tinkimistä, teetä ja muutamia tuliaisia. Myynnissä oli tapansa mukaan niin kenkiä, pikaliimaa, hedelmiä kuin myös eläviä ja kuolleita eläimiä kokonaisina ja pienemmissä paloissa. Maanantai iltapäivästä vuokrattiin vielä pyörät eurolla ja lähdettiin tarkastamaan lähialuetta satulan selästä. Katottiin hostellin esitteesta mukavan pituinen iltalenkki ja hajanaisilla ohjeilla eksyttiin keskelle mandariiniviljelmiä. Päällystetty autotie kapeni ensin hiekkatieksi, sittemmin kärrypoluksi ja lopuksi polkua oli jo hiukan hankala seurata. Mandariinejä kaikkialla. Lopulta polku johdatteli kuitenkin takaisin oikealle teille. Pysähdyttiin joen varteen eväksille paikallisen paimenen vakoillessa jokaista liikettä.

Tiistai olikin sitten paras päivä muutamaan vuoteen. Tai ainaki suht mukava. Aamulla palattiin Yangshuohon ja jätettiin rinkat uuteen hostelliin, mistä lähdettiin Andy-oppaan kans bussiasemalle ja kohti kallioita. Päivästä tuli melkosen kuuma ja Soila kiipes pari 15 metristä ja mie sen lisäks muutaman 20 ja yhen 30 metrisen, jonka aikana Soila poseeras perinteisesti kaiken maailman harvahampaisten kiinalaismiesten kanssa kuvissa. Mukavasti otti käsistä ja Yangshuo oli aivan mieletön paikka kiivetä.

Seuraavana aamuna oli taas aikainen herätys ku lähettiin bussilla kohti Nanningia, mistä oli tarkotus ottaa vielä samalle illalle yöjuna Hanoihin. Nanningiin päästiin vaivatta ja taksilla vielä juna-asemallekki hyvissä ajoin, mutta lippuluukulla tuli pieni pettymys kun virkailija ilmoitti, ettei junassa ollu enää paikkoja. No ostettiin seuraavalle päivälle liput ja metsästettiin majapaikka yöks. Varauduttiin tietenkin tupaten täyteen yöjunaan, ku kerran edellinen junaki oli loppuunmyyty, mutta saatiinkin kokonaan miltei oma vaunu. Eikä koko junassakaan ollu Hanoihin asti ku ehkä 20 matkustajaa ja saman verran henkilökuntaa. Rajan ylitys sujui ongelmitta. Kiinan puolella sain kehuja omasta allekirjotuksesta ja Vietnamin puolella taas 15 päivän leiman passiin.

Hanoihin saapuminen kyllä aiheutti vähän ihmetystä. Aikataulun mukaan oli tarkotus olla perillä seittemältä aamulla, mutta konduktööri tuli herättelemään jo vaille viis, että pian ollaan perillä? Siinä unisilmäsenä pakkailtiin tavaroita ja yritettiin tihrustaa lukiko missään kyltissä ”Ha Noi”. No eihän siellä lukenu, mutta kaikki muutkin tuntu jäävän pois joten niin mekin massan mukana. Juna pysähty Hanoissa vaan jollain miniasemalla kaukana keskustasta. Rahaa ei saatu vaihdettua rajalla, kun oltiin siellä keskellä yötä, eikä aseman lähistöllä näkyny ensimmäistäkään pankkiautomaattia. Onneksi pimeän keskeltä työntyi esiin samainen Hanoissa asuva täti, joka oli autellu meitä rajahälinöissä ja tarjos meille taksikyydin keskustaan. Näin ne asiat vaan tahtoo järjestyä. Auttamisen ilosta hymyilevä täti viittoi taksin ikkunasta vielä kahvilan, joka oli auki heti aamusta ja syötiin siellä aamupala.

Seurailtiin paikallisen Töölönlahden rannassa Hanoin heräilyä ja hauskoja vietnamilaisia jumppaavia vanhuksia. Osa istuskeli silmät kiinni rannassa, osa juoksi aamulenkkiä kädet pystyssä, osa teki ihmeellistä pingviinivoimistelua ja osa vain taputteli toisiaan. Puolen päivän aikoihin lähdettiin bussilla Hanoista itään, suuntana Cat Ba saari. Vaihdettiin välillä veneeseen ja taas pienempään bussiin ja illasta saavuttiin tänne Cat Ba Towniin, joka vaikuttaa varsin ok paikalta, hiljaista turistieloa. Soila on vuorostaan hiukan kipeenä.

Kiinassa tosiaan valvottiin tätä meidänkin blogia niin päivitykset jäi vähille, mutta nyt taas helpottaa. Öitä.

_Olli & Soila

Kuvat Xingpingistä ja sieltä!

Soila ja Olli Kiinassa


Maisemakuva


No mikäs tässä, pyöräretkellä


Mummo


Xingpingin Eemeli


Lehmipaimen


Jee


Soilan valinta kiipeilykuvista

Beijingstä etelään.

Vuoden takaset olympialaiset näkyi Pekingissä vieläki aika selvästi. Metroissa oli selkeet kuulutukset englanniks ja vieläkin opastettiin turisteja kaiken maailman stadioneille kannattamaan maanmiehiä ja -naisia. Peking oli iso, hyvin siisti ja vaikuttava suurkaupunki, mutta ilmansaasteet sai päänsäryn alulle ja iltasin hostellin sohvalla niisti harmaata nokea. Maon pää, rauhan aukio ja kiinan muuri tuli nähtyä, ja jatkettiin nopsaan eteenpäin. Kiinassa on kyllä mainiosti myös työllistetty porukkaa. Kadun lakaisijoita on jokaisella pikkutiellä jo muutama. Muita huipputöitä on myös liukuportaiden vartija, ilmatäytetty lehmäpukumainos, megafoniin huutaja ja metron suunnan näyttäjä.

Mongoliassa oli ihmiset jokseenkin juroja, jopa suomalaista keskivertojurottajaa pahempia, mutta Kiinassa ollaan yleisesti rennompia. Vaikka englantia ei juurikaan osata, kaikki on avuliaita ja pienen fraasikirjan avulla ollaan jouduttu hyvinkin pitkälle. Toiset on ollu turhankin innokkaita auttamaan ja puhunu yllättävänki hyvää englantia, mutta yleensä pahat mielessä. Näitä huijareita ja rahan niistäjiä riittää ja ne olikin Pekingin kurja puoli. Ekana iltana tavattiin pari tälläistä ja asiasta mitään tietämättöminä lähdettiin parin opiskelijan matkaan teelle. Lasku oli harmittavan iso ja myöhemmin tajuttiin, että tais vetää nää ”opiskelijat” ja teeravintolaki välistä hiukan.

Muurille lähdettiin bussilla ominpäin, vaikka olis ollu kaiken maailman pakettimatkojaki tarjolla. No säästettiin hiukan rahaa ja säädettiin hiukan enemmän. Herättiin aikaseen ja aamupala jäi siinä välistä. Löydettiin bussiin taas yhden turhan avuliaan tädin opastamana. Hiukan epäilevinä noustiin kyytiin, joka oli kyllä oikee ja miellyttävän halpa. Tiesin, että bussia pitää vaihtaa puolessa välin ja oikeen kaupungin paikkeilla tää samainen rouva sit viittoili jäämään pois. Ulkona huomattiin, et ollaan keskellä teollisuusaluetta ja paikalla odottaa samaisen tädin soittama kallis taksikyyti suoraan muurille. Ei edes kysytty hintoja vaan lähdettiin painelemaan teollisuusalueen halki. Hampaaton taksimies lähti autolla perään ja täti kavereineen kierti korttelin ja tuli jalkasin vastaan. Umpikuja. Muutama harhautusliike ja jatkettiin matkaa, tosin koko kauppalopokopla kintereillä. Kuin ihmeen kaupalla saatiin minibussi hyvään hintaan, joka kuskas Jinshanlingin muurinpätkälle. Oli tarkotus ensin kävellä 10km matka toiseen kylään muurin varrella, mut lähdettiin ensin väärään suuntaan ja sit alko välistä jäänyt aamupala tuntumaan jaloissa niin, kierrettiin vain muutaman tunnin lenkki. Nousut oli välillä hyvin jyrkkiä, jäisiä ja huonokuntoisia, mut muuri oli kyllä vaikuttavampi ku kuvissa.

Soila jatkaa..

Pekingin siisteys hämmästytti ensimmäisenä. Jokaiselle lattialaatalle oli oma hinkkaajansa ja ihmiset vaikuttivat olevan keskittyneitä omiin työaskariinsa, eivätkä niinkään viattoman turistin taskuihin. Olimme ensimmäisenä päivänä tosi tyytyväisiä, kunnes aiemmin mainitut, sinänsä mukavat, teekutsut päätyivät ikävään loppuunsa. Kyseiset opiskelijatyttäret olivat uskomattoman lahjakkaita näyttelijöitä ja itse tapauksen jälkeenkin meni lähes tunti kunnes tajuttiin koko tarinan karu totuus. Tästä episodista mulle jäi kyllä karvas maku koko Pekingissäolon ajaksi. Jokaisessa siirtymässä paikasta toiseen tappelin ainakin Ollin, mutta yleensä myös kaiken maailman kaupustelijoiden kanssa. Muurireissullakin kävin lopulta karjumassa kiinaksi, englanniksi ja suomeksi hampaattomalle varjostajalle. Kuski sen sijaan suojaili korviaan ja jatkoi hidasta ajelua rinnalla.

Pekingissä lähinnä haahuiltiin pitkin katuja ja etsittiin hyviä ruokapaikkoja ja shoppailua. Kummankaan löytäminen ei suuressa kaupungissa ole ummikolle aina helppoa. Mainitsemisenarvoisia paikkoja on kuitenkin pieni leijakauppa ihan hostellin lähettyvillä (Nanheyn Dajiella) sekä punaisen torikadun ruokapaikat ja tunnelma. Toiseksi viimeisenä Peking-päivänä eksyttiin kauemmaksi kotoa ja päädyttiin kauppakadulle, josta viimein löydettiin ruokapaikka, joka oli auki. Kiinankieltä on hämmentävän vaikea lausua. Yritän monessa paikassa ilmaista yksinkertaisimmalla tavalla eli kahdella sanalla olevani kasvissyöjä, shü sí. Kömpelön lausumiseni jälkeen ravintoloissa ei ymmärretä enää edes kirjallista kasvisruokatilausta. Kyseisellä kerralla koin tulleeni kerrankin ymmärretyksi, xie-xie, dou-fu - kyllä, tofua, kiitos! Tarjoilija oli kaiken lisäksi hyvin ystävällinen. Molemmille kannettiin eteen huikean isot, luultavasti perheannokset. Ruoka oli hyvää, tosin jotkin tofupalaset oli epäilyttävän oloisia. Yhden erikoisen palan jälkeen tajusin ruveta välttämään lötköjä palasia, mutta sikakimpale oli jo tehnyt tehtävänsä ja puolen tunnin päästä olin ruokamyrkytysoireiden kourissa.

Toissapäivänä lähdettiin kohti etelää. Odotettiin rähjäisen aseman perusteella turvatonta junaa etenkin ostamillamme, halvemmilla hard-sleeper-paikoilla, mutta eikä §mitä! Täydelliset yläpunkat kuuden hengen karsinassa. Ihmiset olivat uteliaita, mutta hyvin avuliaita. Eräs poika soitteli vanhaa kiinalaista soitinta, shüita(?), joka muistuttaa kukkopilliä, mutta ääni on matalampi. Tänään yritin kysellä kyseisen soittimen perään, mutta nyt tarjottiin kasviksia...

Olli vielä..

Suunnitelmat vaihtu viime hetkellä ja tultiin Yangshuon sijasta Xingpingiin, joka on paljon pienempi kylä tässä Yangshuon vieressä. Kylä on mielettömän hyväsydäminen ja meinattiin tässä rauhottua joku viikko.


_Olli ja Soila

Mongoliasta. Tietenkin!

Viimepäivät vietettiin täällä kylmässä Mongoliassa ja huomenna aamulla kuuden aikoihin ollaan jatkamassa matkaa junalla kohti Pekingiä. Aikas lyhyt visiitti tuli tähän miljoonien hevosten maahan, vaan raiteet kutsuu.

Hyytävän kylmä sunnuntaiaamu herätti toden teolla junasta noustessa ja helpoin vaihtoehto oli hypätä ensimmäisen hostellin sisäänheittäjän kyytiin Ulan Batorin rautatieasemalla. Hostelli on ollu varsin ok vaihtoehto. Paljon matkaajia, jotka jostain syystä istuu ainoastaan tuossa aulassa kattomassa leffoja, ykski tyttö on istunu siinä joka päivä ja koko ajan ! No me on kierrelty tässä keskustassa ja toreilla, käyty syömässä hienoissa ravintoloissa ja nautittu hiukan halvemmasta hintatasosta, ajeltu bussilla lähikukkuloille ja paleltu. Ulan Batorilla ei ole paljoa tarjottavaa näin keskiverto turistille. Ruokalat on hyviä ja 10 eurolla syö hyvinki kaks henkee ravintolassa. Kylmä on kuin Suomessa talvella, mut ilma on kuivaa, joten pakkanen puree kunnolla. Soilan isältä saamat rukkaset on tullu kyllä hyvään käyttöön, kiitti !

Mongolian maaseutu taas oli sitä mitä halusinkin. Lähettiin aikaisin tiistaina autolla Tereijn kansallispuistoon ja näkymät oli mielettömän hienot. Tuppauduttiin tuntemattoman perheen jurttaan heti aamusta ja herätettiin ne siinä samalla. Äiti oli kyllä jo pukeissa, mutta isä pomppas sängystä ja huitas nopeasti housut jalkaan. Lattialla siskonpedillä näytti nukkuvan perheen kaks lasta, mutta peittojen alta löyty vielä muutama, ilmeisesti naapurin mukula ja renkipoika. Me saatiin ylärinteestä turistijurtta, jossa oli kamina keskellä mökkiä ja sängyt neljälle. Aamupäivällä käytiin kahdestaan patikoimassa vuorella ja iltapäivällä hypättiin hevosten selkään ja käytiin pakkasessa parin tunnin ratsastuksella. Polvet ja varpaathan siinä jääty. Yö oli hieno ja maisemat aivan mahtavat.

Soilaa potkas hevonen reiteen ja ite yllätin tänään jonkun äijän, kun sillä oli käsi mun taskussa. Ilmeisesti yritti lainata rahaa.

Soila jatkaa...

Kylmä on tosiaan etenkin aamuisin ja öisin. Tuloaamun pimeys, kylmyys ja pienet lapset tuossa säässä katujen varsilla hytisemässä sai kyllä palan kurkkuun. Täällä on saanut itsekin kokea jäätävän ilmaston etenkin eilisellä jurttareissulla. Onneksi Ollilla on leirihenkeä ja -taitoja, koska meidän vastuulle jäi oman jurtan lämmitys.

Elämäni toinen kohtaaminen hevosen kanssa alkoi tosiaan potkulla reiteen ja tänään tuossa jalassa komeilee mustelma hevosenkengän muodossa (edellisellä kerralla työnsin sormet hevosen kitaan ja sain mustat sormenpäät). Pelottavia elikoita, ei voi muuta sanoa. Mutta ratsastus oli kyllä hehkuttamisen väärti. Maaseudun maisemat olivat upeat, lumisia vuoria silmänkantamattomiin, karjapaimenia, kameleita ja muuta hienoa. Mukana ratsasti noin kuusitoistavuotias poika, joka lauloi hienosti mongolialaista hevoslaulua. Pitkän matkan aikana ohjelmisto kuitenkin muuttui räppäykseen ja epäonnistunut kurkkulaulukokeilukin johti eläinten äänten matkimiseen. Jurtan asukkaat olivat hevospoikaa ja asuinta lukuunottamatta länsimaistuneita. Lautasantenni komeili pihassa ja saippuasarja pauhasi isohkosta telkkarista.

Yleisesti aletaan molemmat olla terveempiä, parin illan takaisesta ruokamyrkytyskohtauksestakin selvisin. Kuuden tunnin aikaerokin alkaa vähitellen taittua. Aurinkoa kohti lähdetään ja sitä tietysti odotan innolla. Postikortit, jotka kirjoitin täällä lähtevät tavan mukaan vasta Kiinasta.

Kaisalle ja Juhalle vielä suuren suuret onnittelut, tuun juhlimaan teitä ja asuntoa, kunhan täältä tullaan. Äidille ja Sallalle kiitos, että ootte hoitaneet niitä paperisotkuja siellä. Isän noin viiskymmentä kertaa tullu viestikin on oikein mukava piristys nyt kun tietää, ettei siitä tarvitse aina maksaa.


H1N1-muotia !


Kaunis Ulan Bator


Olli lämmittelee kotijurtassa


Hima


Ei niin pelottava hevonen


Illalla




Terkkuja
_Olli & Soila

Junaöverit

Viisumisähläily sai räkätaudissa pään niin tukkoon, että luulen unohtaneeni kaiken kotiin. Ei ole kuitenkaan tullut vielä muuta mieleen kuin tuliaiset Suomesta paikallisille avuliaille sieluille. Tajuton kiire tuli joka tapauksessa ja ainakin hesari unohtu kääntää Sallalle...

Äidin ja Lumikin antamat ja meidän ostamat eväät tuntui vielä lähtiessä aivan ylenpalttisilta, suklaalevyjä, karkkipusseja, pussipuuroja ja pasta-aterioita, pähkinöitä, näkkäriä, vihanneksia, mandariinia, mehuja, vodkaa... mutta viiden päivän junamatkalla tuli nälkä (pasta ei todellakaan valmistu kuumassa vedessä...). Hyttiseurana Moskovasta Mongoliaan oli mongolialainen Tuija(?), joka opetti joka päivä jotain mongoliankielistä sanottavaa. Matka meni yllättävän hyvin, ainoastaan viimeisenä päivänä tilanahtaus ja räkätilanne sai meidän kaikkien hermot kireälle.Tuija oli juuri yksi niistä ystävällisistä sieluista, joka joutui tyytymään kiitoksena salmiakkikarkkeihin (joista ei varmasti tykännyt). Junamatkalla oli aikaa köhiä viimeiset sikataudin limat kurkusta, paitsi rajalla, jossa oli näyteltävä tervettä parhaansa mukaan. Ollille koitin suositella piiloutumista hengitysmaskin taa, koska tauti oli tarttunut siinä vaiheessa ja Ollin nenä oli paljastava. Erilaista röhinää ja hinkumista matkalla kuului jokaisesta hytistä sekä käytävältä, mihin leiriytyi erikoinen jumppaava ja lauleleva kiinalaismies; luulin, että naapurihytissä on kertakäyttökamera, vaan ääni lähtikin kiinalaisen nenästä.

Ja olli jatkaa..

Toisella puolellea koppinaapurina oli venäläinen mörkö, joka kuunteli Freestyleriä ja Amenoa vuoroperään puhelimsetaan. Mörkö kävi meidän hytin ovella puhumassa aina venäjää ja toi välillä kirsikkahilloa, mistä saiki hyvää teetä nuhaan. Muuten vaunu oli puolillaan muita turisteja, joihin ei kyllä pahemmin tutustuttu. Junan vaunuja lämmitettiin hiilillä ja lämpötiat vaihteli aina 17-27 asteen väliltä. Perjantai aamuna oli ikkunan läpi satanu jotenkin kummallisesti lunta ja varpaat olikin hiukan kohmeessa.

Ikkunasta maisemat oli hyvin venäläisiä: pakkassäässä kuvivuvia pyykkejä, vanhuksia ilman hanskoja, hylättyjä tehtaita, romahtaneita kattoja, aaltopeltiä, metsää ja Venäjää.

Rajan ylitys hiukan jännitti kun ei muistettu/tehty viisumin rekisteröintiä, muutei siinä mitään ongelmia kuitenkaan tullut. Oli tosiaan hyvä teeskennellä tervettä, kun oli maahansaapumisilmotukseen jättäny rastittamatta kohdat, joissa kysyttiin viimepäivien sairastamisia; kuumetta, yskää, aivastelua, vuotavaa nenää ja kutiavaa kurkkua. Punainen nenä ja terve kuin pukki. Leima passiin !

Nyt sunnuntaina on lepäilty Ulan-Batarissa. Pian nukkuu ja lähipäivinä maalle. Pakkanen on niin kuivaa täällä.


Soikku Punaisella Torilla



Junamaisemia



Kauppiaat pysähdyksellä



Tuija ja aamuinen lumisade



Meininki hyvä!





_Soila ja Olli