Mongoliasta. Tietenkin!

Viimepäivät vietettiin täällä kylmässä Mongoliassa ja huomenna aamulla kuuden aikoihin ollaan jatkamassa matkaa junalla kohti Pekingiä. Aikas lyhyt visiitti tuli tähän miljoonien hevosten maahan, vaan raiteet kutsuu.

Hyytävän kylmä sunnuntaiaamu herätti toden teolla junasta noustessa ja helpoin vaihtoehto oli hypätä ensimmäisen hostellin sisäänheittäjän kyytiin Ulan Batorin rautatieasemalla. Hostelli on ollu varsin ok vaihtoehto. Paljon matkaajia, jotka jostain syystä istuu ainoastaan tuossa aulassa kattomassa leffoja, ykski tyttö on istunu siinä joka päivä ja koko ajan ! No me on kierrelty tässä keskustassa ja toreilla, käyty syömässä hienoissa ravintoloissa ja nautittu hiukan halvemmasta hintatasosta, ajeltu bussilla lähikukkuloille ja paleltu. Ulan Batorilla ei ole paljoa tarjottavaa näin keskiverto turistille. Ruokalat on hyviä ja 10 eurolla syö hyvinki kaks henkee ravintolassa. Kylmä on kuin Suomessa talvella, mut ilma on kuivaa, joten pakkanen puree kunnolla. Soilan isältä saamat rukkaset on tullu kyllä hyvään käyttöön, kiitti !

Mongolian maaseutu taas oli sitä mitä halusinkin. Lähettiin aikaisin tiistaina autolla Tereijn kansallispuistoon ja näkymät oli mielettömän hienot. Tuppauduttiin tuntemattoman perheen jurttaan heti aamusta ja herätettiin ne siinä samalla. Äiti oli kyllä jo pukeissa, mutta isä pomppas sängystä ja huitas nopeasti housut jalkaan. Lattialla siskonpedillä näytti nukkuvan perheen kaks lasta, mutta peittojen alta löyty vielä muutama, ilmeisesti naapurin mukula ja renkipoika. Me saatiin ylärinteestä turistijurtta, jossa oli kamina keskellä mökkiä ja sängyt neljälle. Aamupäivällä käytiin kahdestaan patikoimassa vuorella ja iltapäivällä hypättiin hevosten selkään ja käytiin pakkasessa parin tunnin ratsastuksella. Polvet ja varpaathan siinä jääty. Yö oli hieno ja maisemat aivan mahtavat.

Soilaa potkas hevonen reiteen ja ite yllätin tänään jonkun äijän, kun sillä oli käsi mun taskussa. Ilmeisesti yritti lainata rahaa.

Soila jatkaa...

Kylmä on tosiaan etenkin aamuisin ja öisin. Tuloaamun pimeys, kylmyys ja pienet lapset tuossa säässä katujen varsilla hytisemässä sai kyllä palan kurkkuun. Täällä on saanut itsekin kokea jäätävän ilmaston etenkin eilisellä jurttareissulla. Onneksi Ollilla on leirihenkeä ja -taitoja, koska meidän vastuulle jäi oman jurtan lämmitys.

Elämäni toinen kohtaaminen hevosen kanssa alkoi tosiaan potkulla reiteen ja tänään tuossa jalassa komeilee mustelma hevosenkengän muodossa (edellisellä kerralla työnsin sormet hevosen kitaan ja sain mustat sormenpäät). Pelottavia elikoita, ei voi muuta sanoa. Mutta ratsastus oli kyllä hehkuttamisen väärti. Maaseudun maisemat olivat upeat, lumisia vuoria silmänkantamattomiin, karjapaimenia, kameleita ja muuta hienoa. Mukana ratsasti noin kuusitoistavuotias poika, joka lauloi hienosti mongolialaista hevoslaulua. Pitkän matkan aikana ohjelmisto kuitenkin muuttui räppäykseen ja epäonnistunut kurkkulaulukokeilukin johti eläinten äänten matkimiseen. Jurtan asukkaat olivat hevospoikaa ja asuinta lukuunottamatta länsimaistuneita. Lautasantenni komeili pihassa ja saippuasarja pauhasi isohkosta telkkarista.

Yleisesti aletaan molemmat olla terveempiä, parin illan takaisesta ruokamyrkytyskohtauksestakin selvisin. Kuuden tunnin aikaerokin alkaa vähitellen taittua. Aurinkoa kohti lähdetään ja sitä tietysti odotan innolla. Postikortit, jotka kirjoitin täällä lähtevät tavan mukaan vasta Kiinasta.

Kaisalle ja Juhalle vielä suuren suuret onnittelut, tuun juhlimaan teitä ja asuntoa, kunhan täältä tullaan. Äidille ja Sallalle kiitos, että ootte hoitaneet niitä paperisotkuja siellä. Isän noin viiskymmentä kertaa tullu viestikin on oikein mukava piristys nyt kun tietää, ettei siitä tarvitse aina maksaa.


H1N1-muotia !


Kaunis Ulan Bator


Olli lämmittelee kotijurtassa


Hima


Ei niin pelottava hevonen


Illalla




Terkkuja
_Olli & Soila