Beijingstä etelään.

Vuoden takaset olympialaiset näkyi Pekingissä vieläki aika selvästi. Metroissa oli selkeet kuulutukset englanniks ja vieläkin opastettiin turisteja kaiken maailman stadioneille kannattamaan maanmiehiä ja -naisia. Peking oli iso, hyvin siisti ja vaikuttava suurkaupunki, mutta ilmansaasteet sai päänsäryn alulle ja iltasin hostellin sohvalla niisti harmaata nokea. Maon pää, rauhan aukio ja kiinan muuri tuli nähtyä, ja jatkettiin nopsaan eteenpäin. Kiinassa on kyllä mainiosti myös työllistetty porukkaa. Kadun lakaisijoita on jokaisella pikkutiellä jo muutama. Muita huipputöitä on myös liukuportaiden vartija, ilmatäytetty lehmäpukumainos, megafoniin huutaja ja metron suunnan näyttäjä.

Mongoliassa oli ihmiset jokseenkin juroja, jopa suomalaista keskivertojurottajaa pahempia, mutta Kiinassa ollaan yleisesti rennompia. Vaikka englantia ei juurikaan osata, kaikki on avuliaita ja pienen fraasikirjan avulla ollaan jouduttu hyvinkin pitkälle. Toiset on ollu turhankin innokkaita auttamaan ja puhunu yllättävänki hyvää englantia, mutta yleensä pahat mielessä. Näitä huijareita ja rahan niistäjiä riittää ja ne olikin Pekingin kurja puoli. Ekana iltana tavattiin pari tälläistä ja asiasta mitään tietämättöminä lähdettiin parin opiskelijan matkaan teelle. Lasku oli harmittavan iso ja myöhemmin tajuttiin, että tais vetää nää ”opiskelijat” ja teeravintolaki välistä hiukan.

Muurille lähdettiin bussilla ominpäin, vaikka olis ollu kaiken maailman pakettimatkojaki tarjolla. No säästettiin hiukan rahaa ja säädettiin hiukan enemmän. Herättiin aikaseen ja aamupala jäi siinä välistä. Löydettiin bussiin taas yhden turhan avuliaan tädin opastamana. Hiukan epäilevinä noustiin kyytiin, joka oli kyllä oikee ja miellyttävän halpa. Tiesin, että bussia pitää vaihtaa puolessa välin ja oikeen kaupungin paikkeilla tää samainen rouva sit viittoili jäämään pois. Ulkona huomattiin, et ollaan keskellä teollisuusaluetta ja paikalla odottaa samaisen tädin soittama kallis taksikyyti suoraan muurille. Ei edes kysytty hintoja vaan lähdettiin painelemaan teollisuusalueen halki. Hampaaton taksimies lähti autolla perään ja täti kavereineen kierti korttelin ja tuli jalkasin vastaan. Umpikuja. Muutama harhautusliike ja jatkettiin matkaa, tosin koko kauppalopokopla kintereillä. Kuin ihmeen kaupalla saatiin minibussi hyvään hintaan, joka kuskas Jinshanlingin muurinpätkälle. Oli tarkotus ensin kävellä 10km matka toiseen kylään muurin varrella, mut lähdettiin ensin väärään suuntaan ja sit alko välistä jäänyt aamupala tuntumaan jaloissa niin, kierrettiin vain muutaman tunnin lenkki. Nousut oli välillä hyvin jyrkkiä, jäisiä ja huonokuntoisia, mut muuri oli kyllä vaikuttavampi ku kuvissa.

Soila jatkaa..

Pekingin siisteys hämmästytti ensimmäisenä. Jokaiselle lattialaatalle oli oma hinkkaajansa ja ihmiset vaikuttivat olevan keskittyneitä omiin työaskariinsa, eivätkä niinkään viattoman turistin taskuihin. Olimme ensimmäisenä päivänä tosi tyytyväisiä, kunnes aiemmin mainitut, sinänsä mukavat, teekutsut päätyivät ikävään loppuunsa. Kyseiset opiskelijatyttäret olivat uskomattoman lahjakkaita näyttelijöitä ja itse tapauksen jälkeenkin meni lähes tunti kunnes tajuttiin koko tarinan karu totuus. Tästä episodista mulle jäi kyllä karvas maku koko Pekingissäolon ajaksi. Jokaisessa siirtymässä paikasta toiseen tappelin ainakin Ollin, mutta yleensä myös kaiken maailman kaupustelijoiden kanssa. Muurireissullakin kävin lopulta karjumassa kiinaksi, englanniksi ja suomeksi hampaattomalle varjostajalle. Kuski sen sijaan suojaili korviaan ja jatkoi hidasta ajelua rinnalla.

Pekingissä lähinnä haahuiltiin pitkin katuja ja etsittiin hyviä ruokapaikkoja ja shoppailua. Kummankaan löytäminen ei suuressa kaupungissa ole ummikolle aina helppoa. Mainitsemisenarvoisia paikkoja on kuitenkin pieni leijakauppa ihan hostellin lähettyvillä (Nanheyn Dajiella) sekä punaisen torikadun ruokapaikat ja tunnelma. Toiseksi viimeisenä Peking-päivänä eksyttiin kauemmaksi kotoa ja päädyttiin kauppakadulle, josta viimein löydettiin ruokapaikka, joka oli auki. Kiinankieltä on hämmentävän vaikea lausua. Yritän monessa paikassa ilmaista yksinkertaisimmalla tavalla eli kahdella sanalla olevani kasvissyöjä, shü sí. Kömpelön lausumiseni jälkeen ravintoloissa ei ymmärretä enää edes kirjallista kasvisruokatilausta. Kyseisellä kerralla koin tulleeni kerrankin ymmärretyksi, xie-xie, dou-fu - kyllä, tofua, kiitos! Tarjoilija oli kaiken lisäksi hyvin ystävällinen. Molemmille kannettiin eteen huikean isot, luultavasti perheannokset. Ruoka oli hyvää, tosin jotkin tofupalaset oli epäilyttävän oloisia. Yhden erikoisen palan jälkeen tajusin ruveta välttämään lötköjä palasia, mutta sikakimpale oli jo tehnyt tehtävänsä ja puolen tunnin päästä olin ruokamyrkytysoireiden kourissa.

Toissapäivänä lähdettiin kohti etelää. Odotettiin rähjäisen aseman perusteella turvatonta junaa etenkin ostamillamme, halvemmilla hard-sleeper-paikoilla, mutta eikä §mitä! Täydelliset yläpunkat kuuden hengen karsinassa. Ihmiset olivat uteliaita, mutta hyvin avuliaita. Eräs poika soitteli vanhaa kiinalaista soitinta, shüita(?), joka muistuttaa kukkopilliä, mutta ääni on matalampi. Tänään yritin kysellä kyseisen soittimen perään, mutta nyt tarjottiin kasviksia...

Olli vielä..

Suunnitelmat vaihtu viime hetkellä ja tultiin Yangshuon sijasta Xingpingiin, joka on paljon pienempi kylä tässä Yangshuon vieressä. Kylä on mielettömän hyväsydäminen ja meinattiin tässä rauhottua joku viikko.


_Olli ja Soila